Maalissa kaikki, paitsi Aki

Hohhoijaa! Hyvät ajot ilman muuta, kaikki maalissa paitsi Aki tietysti 120 kilometrinsä kanssa. Keli oli loistavan kesäinen, maisemat mahtavat ja polut aika maastoisia, ei turhan helppoa kyllä. Minä ja Sampo molemmat parannettiin aikaisempia aikojamme, muuthan porukasta ovat ensikertalaisia täällä. Mä paransin vartin ja nyt aika oli 4.10. Aika tiukkaa, kovia nousuja, vaikeita laskuja, mutta hauskaa hauskaa.

Pikahieronnat olivat tarjolla, joten käytettiin tarjous riemumiellä, nyt saunaan.

Valmiina lähtöön

Aamu Tahkovuorella on superkaunis ja jännitystä on ilmassa, tunnin päästä on ensimmäinen lähtöryhmä, jossa starttaa Aki 120 kilometrille. Sitten puolen tunnin päästä siitä, 9.30, on meidän muiden lähtö. No joo, ne 30 outoa tyyppiä jotka ajavat 180 kilometriä ovat lähteneet jo viideltä.

Ilta meni pyöriä säätäessä ja ajoa spekuloidessa eikä kenelläkään ollut kiirettä nukkumaan.

Tahko kutsuu

Iltapäivällä lähdetään kohti Tahkoa parilla autokunnalla, siis www.tahkomtb.fi eli Tahko Mountain Bike Marathon, kymmenes juhlakerta. Aivan loistavaa, kelinkin pitäisi olla vallan mainio, eli ei mitään mudassa rypemistä. Lähtö on lauantaiaamuna vähän ryhmästä ja matkasta riippuen, mulla klo 9.30 sille 60 kilometrille.

Viimeinen päivä

Vikana päivänä ehdin vielä hyvin ajaa, keskityin käyttämään 4 tunnin kabiinilipun ihan maksimiin. Eli ei enää ylämäkeen ajoa, ainoastaan alamäkeen, sekä kevyemmillä suojuksilla että raskaammilla. Vuokraamosta ei löytynyt enää vapaita freeride-pyöriä, mutta onneksi Konalla oli testipyörälainaamo viikonlopun tapahtumaa varten, mistä sainkin tuollaisen kuvassa näkyvän aivan loistavan vajaan viiden tonnin CoilAirin ajoon. Jos Suomessa olisi vuoria, tuo olisi aivan täydellinen fillari. Niin, mitä nyt vähän kallis...

Palaan vielä näihin eri kokeiltuihin pyöriin lähipäivinä, oli aika mainio mahdollisuus kokeilla eri tyylisiä pyöriä aika erilaisilla poluillakin.

Aurinkokin on näkynyt

Kuulemma Helsingissä on kelit kohdallaan, täällä ei niinkään. Todisteeksi kuitenkin tämän päivän muutaman tunnin aurinkoisesta pätkästä kuva tästä idyllihotellista. Paljoa ei sinä aikana tullut kuvia otettuakaan, yritin ajaa mahdollisimman paljon... Niin ja päivän ajojen päätteeksi terassiolut mahtui vielä aurinkoiseen jaksoon, kelpo tavalla käytetty aikaikkuna siis.

En muuten tiedä mikä tämän blogiasettelun on rikkonut, kun mun koneella ainakin tuo vanhojen tekstien lista näkyy alareunassa eikä sivussa. Mutta samapa tuo, sieltä se löytyy.

Huomiseksi vielä ehdin saada hyvin ajoja, pitää jotain kahden maissa lähteä autoilemaan kohti Munchenia. Ajattelin ottaa hissilipun ja ehkä vähän ronskimman fillarinkin loppuajaksi, jos vaikka sitä freeride-polkua yrittäisi ottaa haltuun. Katsotaan nyt.

Ich und mein strudel

Kun siltä huippupolulta tulin kura roiskuen vihdoin laaksoon, oli edessä muutaman kilometrin ajelu teitä pitkin takaisin lähtöpaikalle ja autolle. Väliin osui oivasti kahvila, jonne suostuivat ilman suuria suostutteluja ottamaan terassille kahvittelemaan, vaikka olinkin siis aika kurahousuinen ja -naamainen atleetti. Tässä konditorian rouvan ottama kuva struudelikahveilta.

Yksi hyvä päivä lisää

Taas hieno ajopäivä! Täällä ajaminen on ollut mainio yhdistelmä hauskaa ajoa, uusien taitojen oppimista ja kuntoilua, ei välttämättä samalla hetkellä kaikkia noista kylläkään. Nämä nousut varsinkin laittavat kotoiset mäet perspektiiviin, tuossa penkilläistumistkuvassa mm. on hyvin ansaittu lepohetki meneillään, kun olen menossa sille elämäni toistaiseksi parhaalle polulle, mikä edellyttää tunnin ylämäkeen ajoa. Niin juuri, tunnin. Ja okei siis hiekkatiellä ja pienimmällä vaihteella mitä fillarista löytyy, eli se tunti meni aika vahvasti sen kuntoilun, ei hauskanpidon tai taitojen hankkimisen, piikkiin.

Metsäkuvassa se huippupolku sitten näkyykin, tai yksi kohta sitä, vaikeahan sitä kuvaan on saada. Mutta kun on se mainittu tunti kiivetty ja sitten vielä muutama minuutti kannettu fillaria ylöspäin, alkaa 1300 metristä aivan loistava, alaspäin viettävä, kiemurteleva metsäpolku, jota saakin ajella 800 metriin jotain puolisen tuntia. Melkein tulee tippa linssiin, niin hauskaa se on. Varsinkin nyt kun tuo täysjoustofillari alkaa tulla tutuksi niin että saa lisättyä vauhtia ja hypättyä useammin sopivista kivistä tai pienistä juurakkodropeista. Jos tuosta vielä haluaisi fiilistä parantaa, niin vielä kun olisi oma sopiva fillari, parempi, kevyempi ja tutumpi. Pääsisi vielä kovempaa ja ilmavammin, luulen.

Iltaohjelmaa

Täällähän on myös kauden avajaistapahtumana jotain maailman parhaita dirt jumping -tyyppejä, kisa on lauantaina ja sunnuntaina jotain muuta kisailua. Illalla oli alkulämmittelynä barbequen, musan ja kaljoittelun säestämänä bunny hop -kisa, siis korkeushyppy fillarilla. Voitto taisi irrota metrin riman ylityksellä. Jopa näin hyppyfillarointia seuraamattomalle oli tuttuja nimiä mukana, Lance McDermott ja Timo Pritzel nyt ainakin. Varmaan joitain muitakin joiden mukaan fillareita tai renkaita nimetään.

Toivottavasti keli on lauantaina riittävän hyvä, että pääsevät ukot kisaamaan ja munkaan polkuajoni eivät ole ihan yhtä mutaisia kuin tänään. Ajattelin lähteä hakemaan karttojen perusteella omia polkuja, heti aamusta ja aika pitkään.

Huipulla tänään

Kävin vielä sitten kabiinilla ihan huipullakin, eli kakkosasemalla noin 1700 metrissä. Sieltä saikin jo jonkin aikaa ajella alas, varsinkin kun ei ollut ihan helpointa mahdollista pätkää, sateen liukastamana vielä. Ylhäällä oli luntakin jonkin verran. Vaikeinta on ehkä se että kun polut ovat aika jyrkkiä, niin hyvistäkin hyppypaikoista ei oikein uskalla yrittää hypätä, kun heti pitää olla hidastamassa seuraavaan mutkaan. Siinä mielessä se freeride-rata on huippu, kun on riittävän loivia kohtia ja riittävästi hyppyjä joita varsinkin ei heti seuraa tiukka mutka märkine juurineen...

Lehmiä on muuten aika paljon, ei nyt ihan metsäpoluilla sentään mutta noilla hiekkateillä ja nurmialueilla. Kuulemma läheltäkin voi mennä, kunhan ne ovat nähneet että tulee. Siltä on vaikuttanut, ihan kiva, on ne kuitenkin aika isoja.

Freeride-oppeja

Hengissä ja hyväntuulisena aamupäivän freeride-opetuksen jäljiltä! Tulipahan ajettua sellaista mitä en ole koskaan kokeillut, aloitus kuvassakin taustalla näkyvästä lasten bike parkista, pienistä hypyistä ja pudotuksista perustekniikkaneuvot. Sitten kabiinilla ylös teknisemmälle polulle vähän samoja asioita harjoittelemaan, sekä mutkia kovemmassa vauhdissa. Sitten pariin kertaan vielä kabiinilla varsinaiselle freeride-radalle, jossa vähitellen hyppyihin vauhtia ja ilmaa, sekä paljon niitä nopeita kallistettuja mutkia. Metsässä myös jyrkempää ja pomppuisempaa alastuloa ja opastettujen asioiden toistoja, sikäli kun ehti ja muisti. Aivan mahtavan hauskaa, mutta ei tätä näin vähäisellä opi, tarvittaisiin toistoja ja toistoja. Varmaan on hyödyllistä normaaliajoonkin, lisää näyttävyttä...

Ai niin, kuvassa fillari on jo pesty mutakerroksen alta puhtaaksi, naama ja suojukset ei.

Nyt lounaalle ja sitten iltapäivällä taas ajamaan, katsotaan nyt ottaisiko vaikka tunniksi vähän hevimmän fillarin vielä samalle radalle, vai lähtisikö hakemaan polkuja jostain muualta. Kabiinilippu on joka tapauksessa koko päivälle, joten onhan tässä aikaa.

Täysi päivä takana

En malttanut olla loppupäivää ajamatta, joten kävin aamupäivän 4 tunnin päälle vetämässä vielä 1,5 tuntia yhdellä helposti, siis ilman älyttömiä kiipeämisiä, saavutettavissa olevalla polulla. Kyllä kannatti, tietysti, mutta voisi olla hyvä idea venytellä hiukan vielä illalla…

 

Huomisaamuun on varattuna pari tuntia opetusta hiukan hyppimiseen ja droppailuun, kun kerran Bike Parkin yhteydessä ollaan. Se on siis jonkinverran enemmän suojuksia vaativaa touhua, mutta hauskaa epäilemättä. Kunhan saa ylenpalttisen varovaisuuden karsittua.

Ylöspäin ja alaspäin

Päivän ajo oli jotain 45 kilometriä, joten tuleehan tässä Tahkoakin varten ihan tolkun treenausta. Ehkä piipahdan vielä iltasella pienellä lenkillä, katsotaan nyt miten hotelliperheen äidin kakkutarjoilu vaikuttaa, tänään täytyy käydä se testaamassa. Niin joo, keli on tänään ollut harmaa ja sateinenkin, tuossa oppaani Martin hiukan hanskojensa märkyyttä havainnollistaakin. Ajamiseen se ei sinänsä vaikuttanut, juuret ja kivet olivat hiukan liukkaampia tietysti.

Hienoa hienoa hienoa!

Aivan l-o-i-s-t-a-v-a-a! Hauskinta mitä koskaan on fillarin selässä ollut, tämän päivän opastettu setti. Ajoa ylös ja alas, alimmillaan 750 metrissä ja korkeimmillaan taidettiin käydä 1300 metrissä, eli ylämäet olivat taas aika pitkiä, sorateitä lähinnä. Mutta ne alamäet! Huippupolkua, single trackia niille joilla on termit hallussa... Hiukan näkyy tuossa kuvassa polkuakin, siis välillä hankalaakin kivistä ja juurakkoista, mutta vähemmän niitä kuin Keskuspuistossa ja piitkään alaspäin.

Torstaiksi opastettua ajoa

Nyt kun ekat lämmittelyt on suoritettu, torstaille onkin sitten 9.30 lähdöllä sovittu opastettua ajoa suurinpiirtein niin pitkään kuin jaksaa, tekniikkatreenillä tai ilman. Huomasin kyllä jo tänään että en oikein osaa tuollaista nopeaa alaspäin ajoa niin että olisi vielä rentonakin. Varsinkin kun ei ollut lukkopolkimia, katotaan nyt saako ne huomiseen fillariin.

Oli miten oli, torstaille on suuret odotukset!

Ekat ajot ajettu!

Meinasi olla vähän vaikeata saada fillaria vielä tänään, kun nyt on sesonki vasta ihan aluillaan niin bikepark on auki vain torstaista sunnuntaihin, joten vuokraamokin on auki vain silloin. Onneksi kylästä löytyi toinenkin paikka mistä saikin pyörän, kunhan vain korjaamoherra "Jimmy" saapui paikalle.

Hotellista löytyi karttaa ja neuvoa ekaksi pätkäksi, joka alkoi aika hikisellä nousulla noin puolen kilometrin korkeuserolla pieniä hiekkateitä pitkin. Leppoisa alkulämmittely siis... Missäs Etelä-Suomessa voi nousta fillarilla puolen kilometrin korkeuserolla mäen päälle? Ai niin, ei missään. Tahkollakin on kai jotain 200 metriä vain sitä korkeuseroa. No, oli miten oli, sillä väännöllä pääsi puoliväliin rinteitä, eli hissien Mittelstationille, josta saikin lähteä ajamaan alaspäin. Aika helppoa ja leveää mutta kivistä polkua saikin ajella aika pitkään ja kovaa alamäkeen, oli kyllä nousun arvoinen. Kuva on muuten sieltä ylhäältä juuri ennen alaslähtöä.

Landhotel Rupertus

Ai niin, tämä majapaikka on ihan käsittämättömän idyllinen perhehotelli sanan varsinaisessa merkityksessä. Äiti ja tytär on jo kätelty, isää ei vielä... Niin ja tyttären kolmikuinen poika nukkuu respassa Marimekko-paita päällä.

Perillä

Matka meni sutjakasti, reilut pari tuntia Munchenista autolla, yksi Hawaii Toast -tauko välissä ja sitten perillä. Leogang on aika hiljainen kylä vuorten keskellä, ainakin näin keskellä viikkoa, mutta mäet ovat huimia ja keli vähän pilvinen mutta muuten mainio. Hohoo, nyt fillarivuokrausta järkkäämään.

Riittävän aikainen aamulähtö

Hohhoijaa. Jos kone lähtee seiskalta ja matkatavaraakin on, pitää vähän turhan älyttömän aikaisin päästä sängystä ylös. Nyt on fillarikamakassilliset talletettu kohti ruumaa. Pelkästään eri keleihin varautuminen kasvattaa vaate- ja varustevuorta jonniinverran, ilman että matkustaa edes oman fillarin kanssa. Mutta ei se mitään, iltapäivällä pitäisi olla jo vuoren kupeessa!

Väliin vielä Otson fillarinappulakoulusta pari näkymää, kevään viimeiseltä kerralta.